Vaikka hoitomme loppui jo vuosia sitten ja loppulausuntojen paikkansapitävyys on kulunut, olemme silti vankeja. Epäinhimilliset tavat viedä ihmisarvo, opettaa tottelemaan ja olemaan kyseenalaistamatta auktoriteetteja on polttanut jäljen mieleemme varmemmin kuin mikään rauta ihoa sulattaessaan. Emme ymmärrä miksi näin tapahtui, mikä oli se syy joka sai meidät liusumaan näennäisen normaaliuden puolelta yhteiskunnallisesti sairaan puolelle. Oli hoitomme mitä tahansa, se jätti meihin jälkensä.

Yöt jotka vietettiin oman turvallisuuden ja muiden turvallisuuden nimissä lepositeissä tai kopissa johon yksikään ihminen ei tullut antamaan edes vettä juotavaksi tuhosivat hiljaisesti meissä kytevän inhimillisyyden kipinän, jonka liekit olivat iskeytyneet maallisia toiveita kohtaan kuluttaen niistä kaiken - ei niinkuin kuumassa erottuvat kuona-aineet, enemmän; kaikki, sillä kaikki oli kuona-ainetta.

Jotkut meistä eivät koskaan fyysisesti irronneet vankilamaisista olosuhteista joihin jouduimme alistumaan vain päästäksemme joskus pois. Eikä ehdollistettu kyseenalaistamattomuus, asioiden hyväksyminen - olivat sitten kuinka vääriä hyvänsä - painettiin kapinoiviin mieliimme jotka kysyivät armottomasti elämältä syvempää tarkoitusta, tai yksinkertaisesti vain vastausta siihen, miksi jouduimme kärsimään.

Yön tumma syleily ei anna meille rauhaa muistoistamme. Ne muistuttavat yhä uudelleen ja uudelleen, erilaisin variaatioin, siitä mitä me olimme ja mitä me olisimme voineet olla. Mitä me olimme: alistettuja; entä mitä olisimme voineet olla: loppuiäksi suljettuja loputtoman pitkien betonikäytävien varjoihin joissa vapaus avata ovi ja hengittää raikasta ilmaa ilman rajoituksia olisivat olleet kaiken täyttymys. Ei, tuota meille ei suotu.

Niin muistojemme vankeina pystymme joinain hetkinä kuiskaamaan läheisillemme kauhuista joita jouduimme kuuntelemaan, ja yhtä usein joudumme tyynesti nielemään turhautumisemme koska tätä ei pitäisi tapahtua nykyaikaisessa yhteiskunnassa. Häväistys, ihmisarvon kieltäminen. Samoja asioita kuin noitavainot, vain modernissa muodossa.

Muistimme on säilyttänyt nämä asiat ja kohdatessamme tilanteita jotka muistuttivat niitä hetkiä kun kaikki unelmat vietiin pois, joudumme yhä uudelleen ja uudelleen käymään läpi kokonaisen ihmiselämän tuhoutumisen, armottoman leimasinjärjestelmän ja pikkusieluisten hoitajien tyrannian.

Ongelma onkin, että tämän vankilan ovia ei tule kukaan aukaisemaan.