Niitä hetkiä on elämässä harvoin. Kun lapsuuden uni ja nuoruusiän turhuus ovat kulkeneet ohitse ja jättäneet vain hajanaisia jälkiä polulle jota hapan sade piiskaa armottomasti – niin, tottumuksesta haluaa katsoa ja nähdä ne jäljet.

Mutta joka päivä ne näyttävät katoavan enemmän ja enemmän – tosiasia kuitenkin on se, että me ihmiset typeryydessämme tanssimme myrkkyliemessä saadaksemme menneisyytemme näyttämään joltain mitä se ei koskaan ollut.

Siis kuinka voimallinen onkaan se päivä jolloin kaikki kulissit romahtavat, valaistus pettää, roolivaatteet riisutaan, maski sulaa totuuden edessä pois! Sillä kukaan ei tahdo sitä, ei halua sitä eikä edes mielellään ajattele… niin kuin ne ihmiset siellä vanhainkodissa jotka edelleen tallovat myrkkylientä kunnes viikatemies korjaa heidät armeliaasti talteen.