Kriisit kasvattavat meitä yksilöinä. Yksilöllinen kasvu voidaan päätellä siitä, kuinka monta vaikeaa vaihetta ihminen käy läpi. Jokaisesta näistä selvitessään yksilö nousee ikäänkuin itsensä yläpuolelle ja murskaa vanhan minuutensa kuin vanhan Kerman saven kupin.

Ongelmaksi erilaisten kriisien tavoittelussa niinsanottuun henkiseen kasvuun liittyy kasvun määrä. Haluanko kasvaa tänään enemmän vai haluanko kasvaa vähemmän? Pystynkö kohtaamaan henkilökohtaisessa elämässäni suuria tragedioita vai riittäisikö joku pienempikin? Onko olemassa mukavaa, sopivaa kriisiä ihmiselle joka on ylittänyt skitsofrenian ja masennuksen?

Yksi ratkaisu on mitoittaa kriisi. Kriisin syvyyden ja paksuuden määrittely sujuu sopivasti kiloina ja senttimetreinä. Avioero tai avoero voi olla +80kg ja +185cm. Jos en kuitenkaan ole valmis ottamaan moista loikkausta kohden henkisyyttä minun on lähdettävä pienemmistä, eikö totta. Kuinka käteviä ovatkaan pieniin kriiseihin sukupuolitaudit!

Trendi kertoo että lapsena hyväksikäytetyksi tulleet ovat menettäneet kriisin syvyyttä. Ehkä ennen noin 3 metriä pitkä kriisi on kutistunut 1 metrin kriisiksi lähinnä sen takia, että kriisi on liian yleinen. Sen voi kuvitella väärillä muistikuvilla esiin. Suositeltavaa henkisen jättiläisen tavoitteluun onkin lähteä vaatimattomasti. Ajatelkaamme herpestä. Kasvu herpeksen hankkimiseen on yksi kriisi - on löydettävä kantaja ja päästävä sukupuoliyhteyteen hänen kanssa ilman voimatoimia. Herpes on hoidettavissa mutta tarjoaa elämysrikkaita kokemuksia sukupuolitautien poliklinikalla jolloin kasvukertoimen voi yhdistää kaavalla

Kriisin syvyys = (Herpeksen laajuus + Syvyys/pituus) * lääketieteen kandidaattien määrä jotka seuraavat herpeksen tutkimista. Kaikenkaikkiaan herpes on vaatimaton mutta hyvä alku henkiseen kasvuun joka huipentuu 50 vuoden iässä tapahtuvaan villitykseen jonka pääpalkintona saattaa olla jopa AIDS, jonka henkisen kasvun mahdollisuudet nousevat jonnekin uskomattoman korkealle - riippuen tietysti siitä, onko AIDS hankittu tietoisesti vai vahingossa.